Suomeksi | På svenska | In English | Palaute | Hallinta



Uutiset


Paganus ja Arle kärjessä ensimmäisen päivän jälkeen Senioreiden SM-kisoissa

(2012-02-04 19:23:33)

Paganus ja Arle kärjessä ensimmäisen päivän jälkeen Senioreiden SM-kisoissa

Senioreiden Suomen mestaruuskisoissa pelattiin tänään 16 kierrosta (48 jakoa). Ensimmäisen päivän jälkeen johdossa ovat Jouko Paganus ja Martin Arle 60,7% tuloksella. Suomen mestaruutta puolustavat Paganus ja Arle siirtyivät johtopaikalle kierroksella seitsemän.

Kilpailu on varsin tasainen, sillä toisena olevat Tor Meinander ja Kaarlo Ylinen ovat vain 16 pisteen päässä (59,6%) kärjestä. Aivan lähituntumassa, 58%:ssa, ovat myös Kaj Sundsten ja Pekka Uskali sekä Johan Linden partnerinsa Osmo Parviaisen kanssa. Myös kolmella muulla parilla on tällä hetkellä yli 55%, joten kilpailu Suomen mestaruusmitaleista jatkuu jännittävänä heti huomenna sunnuntaina klo 10.

Senioripelaajan tulee täyttää 60 vuotta viimeistään kuluvana vuonna, joten tänä vuonna seniorisarjaan pääsevät vuonna 1952 tai aiemmin syntyneet pelaajat.

Marianna Kultalahti

Näytä kaikki uutiset | palaa etusivulle