Suomeksi | På svenska | In English | Palaute | Hallinta



Uutiset


Bridgeralli 2010 ratkesi Salossa

Bridgerallissa 2010 nuori voittaja. (2010-09-06 14:37:04)

Osku välillä toisen pelin kimpussa



Bridge-rally 2010 päättyi Salossa lauantaina 4.9. pelattuun ralliin. Vuonna 2010 uutuutena rally-kilpailut sisälsivät kaksi kilpailua samassa: perinteisen ilman tasoituksia pelattavan MP-kilpailun sekä rallisarjan osakilpailun. Sarjan loppupisteisiin huomioitiin kuitenkin vain tasoitetut tulokset, joista neljä parasta pistemäärää laskettiin yhteispisteisiin. Bridge-rally 2010 voitto meni Oskari Koivulle, Jyväskylän Bridgekerhossa pelaavalle laukaalaiselle koululaiselle.

Sarja alkoi Turussa loppiaisen perinteikkäissä kilpailuissa. Sen jälkeen sarjaa pelattiin Pieksämäellä, pääsiäisenä Jyväskylässä, sitten Helsingissä ja kesällä Lappeenrannassa, Hangossa ja Hämeenlinnassa sekä lopulta Salossa yhteensä kahdeksassa eri osakilpailussa. Kaikkiaan sarjan pisteitä jaettiin 274 eri pelaajalle.

Tasoituskäytännön avittamana sarjan lopputulokset muodostuivat hyvin jännittäviksi. Kymmenen parhaan joukossa on sekä uudempia nimiä että tuttuja MP-kisamenestyjiä. Koska sarjan edetessä myös tasoitukset muuttuivat, vaadittiin kokonaiskisassa pärjäämiseen silti hyvien tasoitusten lisäksi myös hyvää peliä.

Bridgerallin kärjen tilanne muodostui seuraavaksi.

1. Oskari Koivu       Jyväskylä   310
2. Mikko Koli Tampere 254
3. Markku Pekkinen Helsinki 250
4. Ari Juutistenaho Tampere 243
5. Antti Aimala Kotka 235
Tero Koivu Jyväskylä 235
7. Juha Saarikoski Helsinki 220
8. Hulda Ahonen Tampere 207
Pia Erkkilä Helsinki 207
10.Veijo Nikkanen Tampere 193


Nämä palkittiin yhteensä tuhannella eurolla. Paljon onnea voittajille ja varsinkin nuorelle Oskarille, joka pelasi hienon ja voitokkaan rallisarjan!

Liitteenä koko sarjan loppupisteet PDF-tiedostona.

Bridge Rally 2010 -lopputulokset

Näytä kaikki uutiset | palaa etusivulle